Onko kaikille tunteille tilaa? Onko jokaiselle tunteelle olemassa oikea aika ja paikka? Vastaus: on. Ainakin pitäisi olla.

Tämä ei katso sukupuolta, ikää, aikaa ja paikkaa tai mitään. Kaikki tunteet ovat sallittuja ja suotavia ulostuotavia. Esimerkiksi vihan tapauksessa tietenkin niin, ettei siitä koidu vaaraa tai vahinkoa kellekään

Moni teistä lukijoista on taatusti kuullut kerran tai useamminkin, että ”mies ei itke” tai ”ei mies saa pelätä”. Vastaavasti korviin on saattanut kuulua, että ”hieno nainen ei kiukuttele tuolla tavoin” tai ”ei nainen saa tuolla tavalla vihastua”. Ehkä olet nähnyt kuinka orastava suru sammutetaan viinalla tai että sitä viinaa on mennyt jo niin paljon, että poskille valuvat kyyneleet ovat täysin sitä itseään.

Mitä tällaiseen sitten sanoisi? Höpöhöpö, minä sanoisin. Aikanaan sotaa käynyt sukupolvi joutui tilanteeseen, jossa maata oli puolustettava vaikka mikä olisi. Tuolloin ei tunteille taatusti ollut aikaa saati tilaa. Tai vaikka olisi ollutkin, niin suurin osa ihmisistä tuli padonneeksi kaiken. Niin sodan hetkellä, sitä odotellessa ja varsinkin sen jälkeen. Tämä johti sulkeutumiseen, traumoihin ja monenlaisiin mielenterveyden ongelmiin. Kotiin jääneet hoitivat kotirintamalla kaiken muun: työt, pellot, kodin, lapset, karjan ja niin edelleen. Heille sysäytyi karmaiseva määrä vastuuta ja työtä ja sitä myöden ”johtajan” asema. Tunteet jäivät tässäkin tapauksessa piiloon ja näyttämättä. Keskustelu tunteista ei ollut mahdollista, ei välttämättä edes hyväksyttävää. Sille ei ollut aikaa eikä mahdollisuutta. Aiheesta löytyy taatusti runsaasti kirjallisuutta, mikäli se kiinnostaa tarkemmin.

Seuraava, sodan jälkeinen sukupolvi kasvoi edellisen oppien ja kokemusten pohjalta. Suru ja ikävät tunteet haudattiin työnteolla. Koko ajan saattoi olla työn alla jotain. Naiselle jäi kodinpyörittäjän rooli, kun mies touhusi omissa puuhissaan tai kulki maailmalla. Puhumattomuus kukoisti ja itkuja pidäteltiin minkä suinkin pystyttiin. Kunnes.

Kuningas A

Kuvaan astuu alkoholi. Humalassa tunteet purkautuvat toisinaan jopa hallitsemattomasti ja silloin ”kovakin jätkä” saattaa vaikka päräyttää vähän murheita ulos ja itkeäkin. Tavallaanhan tämä on hyvä juttu, mutta eipä keulita nyt kuitenkaan. Parempi olisi se tilanne, jossa tämä ei vaatisi alkoholin osallisuutta. Sodanaikainen ja sen jälkeinen sukupolvi jättivät jälkeensä sen, että itku ja suru menivät tunteiden ”mustalle listalle” ja niitä ehkä tulkittiin jopa heikkoudeksi. Viina-avain avaa näitä lukkoja ja kun padotut asiat lähtevät liikkeelle, niin toisinaan jälki voi olla valitettavan rumaa ja siitä saadaan lukea esimerkiksi Alibin kaltaisista julkaisuista.

Kuulostaa sille, että sodan käynyt sukupolvi teki tämän tarkoituksella. Ei todellakaan. Eivät he sille mitään voi/voineet. Tämä oli vain yksi osuus siitä hinnasta, jonka maamme itsenäisyys tuli maksamaan. Pikkuhiljaa esiin on astumassa sukupolvi, jolla on halu, tahto ja työkalut tämän muurin murtamiseen. Pikkuhiljaa ymmärretään ja hyväksytään kaikki tunteet sellaisina kuin ne ovat ja niitä uskalletaan tuoda ulos. Siihen kannustetaan ja sitä halutaan tukea.

Voin tietenkin puhua vain oman sukupuoleni ja -polveni puolesta. Tai en oikeastaan puolesta, vaan heidän ympäröivänä yksilönä. Omassa ystäväpiirissäni on ilahduttavan paljon väkeä, joille tunteet ja niiden osoittaminen eivät ole ongelma. Asioista, niistä vaikeistakin, pystyy puhumaan ja aina löytyy kuulevat korvat, jotka ovat sillä hetkellä juuri siinä ja juuri sinua varten. Tämä on korvaamatonta ja olen jokaiselle yksilölle suunnattoman kiitollinen. Toivon, että jokainen heistä tietää tuon tien olevan kaksikaistainen: yksi kumpaankin suuntaan. Uskon kyllä että he tietävät, että olen samalla tavalla valmis heitä varten.

Kaikki pois piiloista

Käymäni lähes viisi psykoterapiavuotta toivat esiin ja tietoisuuteeni sen, etten osaa tunnistaa saati käsitellä pelkoa, vihaa enkä ihan täysin suruakaan. Pelko ja viha varsinkin ovat tuntuneet inhottavana ahdistuksena vatsassa, johtaen lopulta kropan hallitsemattomaan tärinään, hikoiluun, huonoon oloon ja suoranaiseen oksentamiseen, monesti myös paniikkikohtaukseen. Tämä on tapahtunut esimerkiksi silloin, jos parisuhteessa on syntynyt konflikti tai on syntynyt voimakasta erimielisyyttä. Tähän yhteyteen olen myös ymmärtänyt, että minulla viha toimii niin sanottuna kuoritunteena pelolle, kenties jollekin toiselle tunteelle myös. Tästä lisää omassa artikkelissaan myöhäisempänä ajankohtana.

Mistä tämä sitten johtuu; miten en muka tunnista niin selkeitä tunteita kuin vihaa? Yksi syy ainakin on se, ettei sille ollut tilaa saati mahdollisuutta kun olin lapsi. Lapsella ei kuulemma ole syytä olla vihainen. Mahdollinen pintaan nouseva viha tai kiukku sammutettiin välittömästi. Sitten pelko; pelko karsittiin pois ohjaamalla tekemään jotain muuta tai sitten sitä vähäteltiin. Suru, alakulo ja suoranainen masennus kuitattiin sillä, että ohjattiin nukkumaan päikkärit tai menemään ulos, että piristyisin. Omiksi henkilökohtaisiksi selviytymiskeinoiksi löysin tuolloin yksin olemisen, piirtämisen, kirjoittamisen ja musiikin kuuntelemisen. Silloin löysin todenteolla raskaan metallimusiikin. Sain paljon helpotusta agressiivisesta musiikista ja siitä, että joku toinen purki ulos myös minun kokemiani asioita.

Vähättely, estäminen ja harhauttaminen eivät johtaneet kuin ongelmiin. Vuosikausia elettyäni tällaisen tukahduttamisen ympäröimänä kaikki vain patoutui, jäi sisään ja lopulta sai voimaan pahoin lukemattomin eri tavoin. Välttelin konflikteja lyömällä niissä täysin yli. Yksi tosielämän esimerkki: eräässä (luojan kiitos) jo menneessä parisuhteessa oli iso riita syntymäisillään, kun kumppanini ei ollut tyytyväinen johonkin toimintaani. En muista mistä oli kyse, mutta sain huutoa ja sadattelua osakseen. Olin huonompi osapuoli, paska ihminen ja alistuvainen. Vatsaani väänsi, oksennus pyöri kurkun päässäni, hiki nousi otsalle enkä tehnyt mitään puolustaakseni itseäni. Ratkaisuni tähän oli lupaus muuttua, korjata kaikki ja sen jälkeen ehdotus, että mitä jos kihlautuisimme. Tällä tavoin voisin osoittaa toiselle kuinka paljon hän minulle merkitsee ja samalla pääsisin itse pälkähästä taas kuivalle maalle ja kaikki olisi hyvin. Uhrasin itseni toisen edessä, jotta ei tarvitsisi tuntea sitä saakelinmoista sekamelskaa, joka mielessäni ja kehossani jylläsi.

Edellä kerrottu on täysin totta. Lisäksi se on tapahtunut useammin kuin kerran. Kaikki vain sen ”yksinkertaisen” syyn takia, etten osannut/pystynyt tuomaan ulos vihaa, kuvittelin että kaikki vika on minussa ja koska pelkäsin hylätyksi tulemista. Minua ei ole koskaan kehoitettu tai opetettu pitämään puoliani konflikteissa ja vihaisuus kitkettiin rikkaruohon lailla heti kun se pilkisti päätään ulos mullasta. Niin lapsena, nuorena, teininä kuin varhaisaikuisenakin. En kyennyt riitelemään, koska en päässyt yli ahdistuksen aiheuttamasta tärinästä ja oksettavasta olosta. Harvoin pystyin sanomaan vastaan yhtään mitään. Olin täysin ylikäveltävissä. Olin lapanen. Kaikki oli hyvin silloin, kun toisella oli kaikki hyvin. Viis minusta itsestäni.

Nykyään minulla on väliä. Niin minulle itselleni kuin myös muille. Nykyään osaan tuoda itseäni esille ja tulen kuulluksi. Osaan toimia konfliktissa enkä ole enää retuutettavissa tuosta noin vaan.

Miksi olla ärrinmurrin kun voisi olla rairai?

Käsittelemättömät tunteet tai jonkin puutteen täyttyminen voivat herkästi nuoruudessa, varhaisaikuisuudessa tai aikuisenakin johtaa riippuvuuteen. Perinteisten alkoholi-, tupakka- ja huumeriippuvuuksien lisäksi riippuvuutta voivat aiheuttaa esimerkiksi tietokone- ja uhkapelit, nettiporno, seksi tai vaikka syöminen. Riippuvuuteen ripustautuminen tuo turvaa ja useassa tapauksessa myös hyvän olon tuottavaa dopamiinia. Näin kävi myös minulle; miksi pitäisi tuntua pahalle kun voi tuntua hyvälle? Ja kun sen hyvänolon tunteen saa niin helposti ja nopeasti.

Kaikki tämä on auennut ja selvinnyt minulle vasta viime vuosien sisällä ja jälleen olen tilanteessa, jossa jo aiempien työmaiden, haasteiden ja itsetutkiskelua vaativien asioiden joukkoon tuli iso tukku lisää. Näiden kaikkien asioiden tiedostaminen on jatkon kannalta kuitenkin äärimmäisen tärkeää ja vasta silloin niihin on mahdollista käydä kunnolla käsiksi. Nyt minulla olisi kartan palasia, joita yhdistämällä löydän jälleen tien oikeaan suuntaan.

Oletko koskaan huomannut itsessäsi vastaavaa? Tiedostatko omaavasi toimintatavan, joka ilmenee aina tietyissä tilanteissa, esimerkiksi silloin kun tunnet surua, vihaa tai mustasukkaisuutta? Käsitteletkö jotain tunnetta tai asiaa jonkin harhauttavan tekijän, esimerkiksi uhkapelin, kautta? Haetko onnistumisen riemua ja voittajafiilistä valvomalla yöt tietokonepelejä pelaten? Ruokitko huonoa itsetuntoa syömällä? Haetko huumeilla helpotusta siihen, ettet koe olevasi tärkeä tai pystyväsi tekemään hyvää? Tuotko vihaa ulos juomalla alkoholia ja riehumalla? Tuleeko kaikki itku ulos vasta kun olet niin päissään, etteivät jalat tahdo enää kantaa? Tuoko nettipornon katsominen ja sille masturboiminen helpotuksen yksinäisyyteen tai pelkoon?

Tunteet ovat äärimmäisen tärkeä osa ihmistä ja ihmisyyttä. Ne tekevät meistä ihmisiä ja arvokkaita juuri sellaisina kuin me olemme. Sen sijaan, että niitä väistelisi tai juoksisi pakoon tulisi ne kohdata juuri sellaisena kuin ne ovat tulossa. Niiden käsittelyyn ja läpikäymiseen on olemassa ammattiapua, työkaluja ja runsain mitoin kirjallista ja vertaistuellista apua. Sitä täytyy vain hakea. Mutta siihenkin on olemassa apua. Sinä pystyt siihen kyllä. Ei saa antaa periksi.

Tee siis itsellesi palvelus ja käy asiat huolella läpi. Tarvittaessa jonkun kanssa. Järjestä ystävien kesken saunailta, jossa oluen/viinan sijaan juodaan vichyä tai limua ja puhukaa kerrankin tunteista. Jättäkää työasioista ja opiskeluista puhuminen sikseen ja kertokaa aidosti, että miten jaksatte arjessa ja että koetteko asioiden olevan hyvin. Järjestä kavereiden kesken illanistujaiset ilman alkoholia, jossa puhutte tunteista, omasta itsestänne, haaveistanne ja unelmistanne avoimesti ilman tarvetta päihtyä. Kertokaa niistä asioista jotka tekevät teidät onnelliseksi sillä hetkellä vai tunnetteko olevanne onnellinen millään saralla.

Ole rohkea, ole oma itsesi

Edellämainitut aktiviteetit eivät ole sukupuoli- tai sukupolvisidonnaisia. Punainen lanka tuli varmasti selväksi. Ihmisen sisästä löytyy yllättävän paljon huolta, murhetta, surua, kiukkua ja pahaa oloa, kun sille annetaan turvallinen mahdollisuus tulla ulos. Mikään ei ole pahempaa kuin kuulla tovereiltaan, että ”c’mon nyt äijä, ei mies itke! Heitä pullo huulille, niin pian on parempi olo”! Ei näin. Jokainen ansaitsee mahdollisuuden tulla kuulluksi ja nähdyksi omana itsenään. Toivon, että jokainen teistä uskaltaa tulla kuulluksi ja nähdyksi omana itsenään. Omana itsenänne teilläkin on mahdollisuus luoda muutosta ympärillenne. Omana itsenänne te olette kaikkein arvokkainta. Voitte rakastaa itseänne aidosti vain silloin, kun voitte olla oma itsenne täysin peittelemättä.

Loppuun täsmennys, että ketään ei tietenkään voi pakottaa mihinkään enkä sitä itsekään yritä tehdä. Heittelen vain sellaisia pieniä ajatuksen siemeniä ilmoille, että jospa ne tavoittaisivat hedelmällistä maaperää ja alkaisivat tuottamaan satoa jonain kauniina päivänä. Tarkoitukseni ei myöskään ole tuomita alkoholia sataprosenttisesti. Juoda voi sivistyneestikin, vaikka se suomalaisille tuntuukin olevan turhan vaikeaa. Myöskään tietokonepelejä en tuomitse. Tiedän että pelata voi monessa mielessä ja moneen ei tarkoitukseen. Tiedätkö sinä paljonko pelaat ja miksi?

Jokaisella meillä on asioista omat kokemuksemme. Äsken lukemasi artikkeli perustuu minun omaan kokemukseeni, kuten koko Mielijohteesta-blogi. En julista totuutta, vaan avaan omat kokemukseni jotta joku muukin uskaltaisi mahdollisesti tehdä saman.