Hei Juuso!

Sinulla on edessäsi jännät hetket: sinun koulutaipaleesi alkaa. Se koulu, jossa aloitat peruskoulutaipaleesi, on mielettömän hieno! Se on pieni keltainen kyläkoulu ja siellä ei montaa oppilasta ole. Itseasiassa siellä on yhdessä ryhmässä aina kaksi luokkaa samassa, eli ykköset ja kakkoset ovat samassa ryhmässä, kolmoset ja neloset omassaan ja vielä vitoset ja kutoset omassaan. Saat täältä koulusta pari todella hyvää ystävää ja tiedätkö mikä siinä on parasta? Toisen kanssa olet edelleen tekemisissä tänäkin päivänä. Vietätte aikaa yhdessä, pidätte omia miesten päiviä ja puhutte asioista, pidätte yhtä ja toinen toistenne puolia. Tällaisia ihmissuhteita ei monilla ole ja osaat onneksi arvostaa sitä itsekin.

Pelkkää ruusuilla tanssimista koulutaival ei ole, sen verran voin varoittaa. Maailma ja ihmiset osoittavat omaa tyhmyyttään ja julmuuttaan ja koettavat saada sinut luovuttamaan. Mutta tiedätkö mitä? Voit olla todella ylpeä itsestäsi, sillä sinä et luovuta. Et suostu luovuttamaan vaan teet parhaasi joka päivä! Ja se jos mikä on voittamista! Läpi peruskoulun suosikkiaineitasi ovat äidinkieli, kuvaamataito sekä liikunta. Revit niistä ylivoimaisesti parhaat numerotkin. Liikunnassa varsinkin koripallo on sinulle rakasta. Peruskoulutaivalta hankaloittaa kiusaaminen ja lukiossa sen jäljet jo näkyvät. Mutta kuule, pääset lukioon peruskoulusta ensi yrittämällä ja suoritat lukion täyden oppimäärän. Ylioppilaskirjoitukset eivät mene täysin läpi, mutta hei: kaupat on hattuja täynnä! Et sinä jotain valkoista merimieskotsan kaltaista lättänää tarvitse. Lukioaikaisia ystäviä on tallella vielä pari, vaikka yhteydenpito onkin harventunut melkoisesti.

Arvaatkos mitä sitten lukion jälkeen? Armeijaan. Noin pari kuukautta ennen armeijaan lähtöä kuulet sukulaisesi sanovan, että ”mitenkähän sinä siellä armeijassakaan pärjäät kun sinä olet tollanen hissukka ja arka” ja tästäkös sinä sisuunnut. Menet armeijaan oikealla asenteella, otat opit talteen, teet sielläkin joka päivä parhaasi ja hienostihan se menee! Yhdeksän kuukautta myöhemmin kotiudut Mikkelistä Savon Prikaatista sotilaspoliisikomppaniasta korpraalina kotiin, varuskunnan oman kunniamerkin Porrassalmen Ristin sekä Jalkaväkisäätiön pronssisen mitalin kanssa. Vai että arka hissukka. Siinä epäilijöille. Otat isoja askelia eteenpäin ihmisenä ja jälleen keräät ympärillesi pienen kourallisen ystävyyksiä.

Muistatko mitkä olivat lapsuutesi ensimmäiset ja itseasiassa varmaan ainoat haaveammatit? Roska-auton kuljettaja ja puuseppä. Armeijan jälkeen lähdet opiskelemaan tietäsi huonekalupuusepäksi. Tässä vaiheessa elämää on myös kitaransoittokin jo alkanut. Muistatko miten pompit sängyltä ilmakitaraa rämpyttäen kun kasetilta soi täysiä Nirvana, Metallica ja Pantera? Aloitat kitaransoiton opettajan opastuksella yläasteen aikana. Ensin akustisella kitaralla, mutta melko nopeasti siihen napsahtaa jo ensimmäinen sähkökitarakin mukaan. Ja heviä pitää päästä veivaamaan, tottakai!

Itseasiassa musiikista voisinkin kertoa ensin hiukan enemmän. Musiikilla on nimittäin elämässäsi moninainen ja todella suuri rooli. Niin tekemisen kuin myös kuluttamisen näkökulmasta. Lapsenahan kuuntelit vähän sitä sun tätä, kunnes sait kouraasi muutaman kasetin: Nirvanaa, Metallicaa, Panteraa ja Slayeriä. Se oli menoa sitten se. Varsinkin Nirvana oli jotain tajunnanräjäyttävää. Pian musiikista tulee jokapäiväinen elintarvikkeeseen verrattavissa oleva hyödyke, jota ilman et vaan pärjää. Musiikkimaku kulkee koko ajan raskaita raiteita pitkin ja metalli-tittelin alla skaala sen kuin laajenee. Rinnalla kulkee kyllä muutakin musiikkia, mutta metallimusiikki on se, joka sinut pelastaa kaikelta siltä pahalta, mitä elämässäsi koet ja mitä et voi mitenkään saada itsestäsi pois. Kun ei ole ketään kelle puhua, ei ole ketään kuka olisi kuunnellut eikä ketään kenen seurassa olisit arvokas ja täydellisimmilläsi juuri omana itsenäsi, on musiikki aina sinua varten. Kuuntelet musiikkia iloisena, kuuntelet musiikkia surullisena, kuuntelet sitä vihaisena ja kuuntelet sitä ennen nukahtamista väsyneenä. Musiikki on lähes kaikki mitä tarvitset ja musiikki antaa sinulle lähes kaiken tarvittavan. Musiikkia tekivät ne ihmiset, jotka tuntevat samoin kuin itse tunnet. Siksi siitä saa vertaistukea ja lohtua, kun mikään muu ei sitä sinulle tarjoa. Käytät musiikkia voimaantumiseen ja käytät sitä niin edelleenkin.

Kun aloitat puualan opinnot Kurikassa, aloitat myös musiikin opiskelun samassa oppilaitoksessa: musiikin teoriaa, omat kitaratunnit opettajan kanssa, säveltapailua sekä bändisoittoa. Ensimmäiset kunnolliset bändihommat starttaavat tässä elämänvaiheessa ja pikkurokkari sinussa on mielissään! Pari keikantapaistakin soitat parissa eri kokoonpanossa. Opiskelujen ja musiikin osalta Kurikka on ihan mainiota aikaa, muilta osin ei sitten juuri olekaan. Teet virheitä, jotka kantavat jälkiään tähänkin päivään saakka ja alat menettämään otettasi sen suhteen, että kuka olet, mitä tahdot ja miten tahtoisit elämäsi elää. Teet ratkaisuja, joiden perimäistä syytä et ymmärrä vielä tänäkään päivänä.

Kaksi vuotta Kurikassa menevät niin että sujahtaa. Muutat Tampereelle viimeistelemään opintosi puusepäksi ja voi mahdotonta että miten ne viimeistelyt menevätkään: ylivoimaisesti luokkasi parhaana oppilaana, saat parit stipendit ja mitä lie kunniapaperia ja pahvia. Tampereelle sinut siis houkuttelee silloinen tyttöystäväsi, tai pitäisikö sanoa ehkä että pakottaa. Tämä(kin) parisuhde pistää elämääsi hiukan odottamattomaan suuntaan.

Palataan hieman ajassa taaksepäin. Siellä kyläkoulussa, jossa peruskoulutaipaleesi aloitat, saat eräänä keväänä opettajaltasi paperin, joka ottaa kontrollin elämästäsi lähes täysin. Siinä kylvetään sellaiset siemenet, että sitä satoa on riittänyt niitettäväksi tähän päivään saakka, eikä vieläkään ole kaikki laonnut. Sen vaikutus näkyy kaveri- ja sukulaissuhteissa, työ- ja parisuhteissa ja ties missä. Mutta varsinkin työ- ja parisuhteissa. Ajaudut nopeasti hukkaan itsesi suhteen ja annat kaikkesi toisille; heidän hyvinvoinnilleen, heidän unelmilleen, heidän tarpeilleen ja haluilleen. Hetkittäin tuntuu, ettei sinua itseäsi varsinaisesti ole ollenkaan. Kuin olisit vain ihoon ja vaatteisiin puettu resurssipankki, josta otetaan se mitä tarvittiin tai joka laitetaan hoitamaan muiden asiat ja toteuttamaan muiden unelmat. Ei se ole sinun syysi, eikä toisaalta näiden muidenkaan. Et vain kykene enempään. Se on se mihin olet kasvanut: ei saa olla itsekäs, sen sijaan tulee ajatella muita. Ajatus hylätyksi tulemisesta hiukan radikalisoituu ja haet hyväksyntää ja rakkautta millä tahansa konstilla vain keksit. Vältät konflikteja viimeiseen asti, koska et siedä millään tasolla pelkoa ja ahdistusta, joka erimielisyyksistä ja riidoista syntyy.

Olet aina ollut innokas kirjoittaja. Eikä sen ole ollut kauheasti väliä, että mitä kirjoitat: omia tarinoita, runoja, sanoituksia, itsellesi ylös toisten tekemiä sanoituksia, blogia, päiväkirjaa ja ties mitä muuta. Jossain vaiheessa sinuun alkaa syttymään ajatus siitä, että olisipa siistiä kirjoittaa musiikista; haastatella mielenkiintoisia artisteja, kirjoittaa kuuntelemistasi levyistä ja kirjoittaa keikkakokemuksista. Hetken ajatusta kypsyteltyäsi käyt tuumasta toimeen ja lähestyt paria eri mediaa sen toivossa, että he olisivat kiinnostuneita ottamaan porukkaan ”itseoppineen” musiikkitoimittajan. Tähän matoon nappasi myös kala, kun kulttuurijulkaisu Miasma tarjosi lähettämäsi näytteen perusteella paikkaa toimittajaporukassaan. Siitä alkaa hieno ja antoisa matka musiikin ilmiöiden parissa. Arvioit demoja ja levyjä, käyt keikoilla ja festareilla kuvaamassa artisteja ja kirjoitat raportteja ja saat kunnian haastatella monia erilaisia yhtyeitä, joista mainittakoon esimerkiksi sellaiset kuin Fear of Domination, Dead Shape Figure, Vvredehammer sekä Dying Fetus. Ei huono, ei todellakaan huono! Levy- ja demoarvioitakin kertyy lopulta toista sataa. Keikkoja kuvaamassa kulkee omasta bändistäsikin tuttu ystävä ja näistä reissuista teillä onkin komeita ja upeita muistoja ja tarinoita! Yksi parhaista tarinoista on varmasti siltä Nummirock-juhannukselta, kun istutte saman krouvin aamupalalla Behemothin ja Stonen kanssa. Lopulta journalistihommien suhteen on kuitenkin nostettava kädet pystyyn: aika eikä varsinkaan energia riitä. Elämä on sillä hetkellä ajatunut niin tukkoiseksi ja ahdistavaksi omassa päässä, että kaikesta ylimääräisestä tekemisestä on luovuttava omaksi parhaaksi. Musiikki jää kuitenkin elämään, vaikket siitä enää kirjoitakaan.

Tampere osoittautuu oikein hyväksi asuinpaikaksi. Olet jo päässyt jäseneksi bändiin, jonka kanssa keikkailette jo enemmänkin, pääasiassa Tampereen ulkopuolella. Mutta ehdottomaksi merkkihetkeksi on nostettava keikka Tampereen Hervannan legendaarisessa Varjobaarissa! Silloin sitä viimeistään tunnet itsesi rokkikukoksi. Vaikkei bändimme rokkia soitakkaan. Terveiset bändikavereille, jos tätä luette! Tämän bändin voimin pääsette esiintymään keikoilla muun muassa sellaisten orkestereiden kanssa kuin Metsatöll, Dead Samaritan sekä A.R.G.

Bändihommien ohella Tampere mahdollistaa paljon muutakin. Joskus nuorempana haaveilet thainyrkkeilyn harrastamisesta ja täällä se on mahdollista. Ilmoittaudut Chitalada Finland -seuran peruskurssille ja lähdet kokeilemaan. Puolitoista vuotta sitä harrastatkin ja sitten tulee loukkaantumisen vuoksi pakollinen tauko. Tämän jälkeen paluu harrastuksen äärelle ei oikein otakkaan sujuakseen ja lopulta into katoaa kokonaan ja kamat menee myyntiin.

Puusepän ammatin lisäksi opiskelet itsellesi myös valumallinvalmistajan ammatin ja teetkin sitä periaatteessa työksesi viitisen vuotta. Työpaikka, eikä varsinkaan työporukka ja -ilmapiiri, ole häävi, mutta sillä saa leivän pöytään. Hyppäät siitä rohkealla askeleella hiukan kohti tuntematonta, kun haet työpaikkaa paikallisessa kahvipaahtimossa ja vieläpä saat sen paikan. Puoli vuotta vuokratyöntekijänä ei tuo sen pidempää työuraa kahvin parissa, mutta innostus ja kiinnostus tätä alaa ja tuotteita kohtaan palaa vahvana. Myös teeinnostus puhkeaa kukkaan siinä samalla. Ja koska olet kova kirjoittelija, niin siitä saatkin idean perustaa kahvi- ja teeblogi Uuttajan. Monta vuotta teet kovasti töitä blogin parissa: teet tuotearvioita, maistelet erilaisia kahveja ja teitä, käyt paahtimoissa, kahvi- ja teekaupoissa sekä teehuoneilla ja haastattelet ammattilaisia. Käyt alan tapahtumissa ja monena vuotena tuomaroit Helsinki Coffee Festivalilla kahvi- ja/tai teekilpailuja kutsuttuna tuomarina. Näissä piireissä touhatessasi teet myös yhteistyössä lappeenrantalaisen Lehmus Roastery -kahvipaahtimon kanssa hyväntekeväisyystuotteen: ”Mitä kuuluu?” -kahvin. Kahvista saadut tuotot menevät lyhentämättömänä Mieli Ry:n toiminnan tukemiseen (lopullinen tukisumma on 450€). Monessa eri yhteydessä blogistasi puhutaan Suomen suurimpana ja luetuimpana. Kahvi- ja teepiirit ovat Suomessa ehkä hiukan pienet, mutta opit tuntemaan monia upeita ihmisiä sitä kautta ja pääset mitä mielenkiintoisimpien tilanteiden ja paikkojen äärelle. Blogi ei tuo käytännössä minkäänlaista elantoa, jotkin satunnaiset valokuvaus- ja kirjoitusjutut kyllä, mutta huippuhyviä kahveja saat maisteltavaksi. Lopulta tässä(kin) hommassa lanka palaa loppuun. Koska teet blogia työttömänä tai oikean päivätyön ohessa, ei energia riitä ja alat uupumaan. Bloginkirjoitusinto hiipuu ja lopulta se kohtaa loppunsa vuonna 2023. Vuonna 2025 suljet blogin lopullisesti. Sometili Instagramissa Uuttajalle jää vielä pystyyn, mutta blogista luovut (sekä säästösyistä että myös siksi, ettet kokisi paineita alkaa tekemään sitä yhtä aktiivisesti kuin kovimmillasi sitä teit). Se on hyvä päätös. Muistot ovat kuitenkin ikuisia ja niitä tästä hommasta jää paljon. Eikä kahvin ja teen parissa touhuileminen mihinkään katoa; harvenee vain.

Vuosi 2017 ja varsinkin 2018 ovatkin sitten todella käänteentekevät, eikä mitenkään kevyimmällä tavalla. Vuonna 2017 syntyy esikoispoika ja menet naimisiin. Vuonna 2018 koet avioeron ja burnoutin, sairastut keskivaikeaan masennukseen ja ahdistuneisuushäiriöön ja sinusta tulee etävanhempi. Aloitat myös kuntouttavan psykoterapian, jotta pääsisit taas jaloillesi mahdollisimman pian. Psykoterapiaa jatkuu lopulta viisi vuotta ja edelleenkin olisit halukas sitä jatkamaan, mutta varallisuustilanne ei anna myöden. Voisin sanoa, että psykoterapia on ehdottomasti yksi niistä jutuista, jotka pelastavat henkesi. Pääset ammattilaisen avustuksella kuokkimaan asioita, joita olisi pitänyt kuokkia jo vuosia sitten ja oikein todenteolla. Itket isoja itkuja, koet monia unettomia öitä ja todella raskaita ja pitkiäkin jaksoja, mutta kaikki prosessien etenemiset antavat sinulle voiman moninkertaisesti myöhemmässä vaiheessa. Vuonna 2017 aloitat ”vakavamman” päiväkirjan kirjoittamisen ja se jatkuu vielä tänäkin päivänä. Toivottavasti se tapa jatkuu niin kauan kuin sinusta on kirjoittamaan. Noista terapiavuosista lähtien olet ollut tietoisempi itsestäsi ja ominaisuuksistasi ja kasvatat jatkuvasti omia voimavarojasi. Niin sanotusti kasvat henkisesti ja olet jo nyt monelta osin täysin eri ihminen kuin mitä olit aiemmin. Olet oppinut asettamaan rajoja, kieltäytymään, olemaan selittelemättä asioita tarpeettomasti, huolehtimaan itsestäsi ja tarpeistasi, mutta olemaan myös armollisempi itseäsi kohtaan. Läheisistäsi pidät edelleen äärimmäistä huolta, mutta et unohda siinä samassa itseäsi. Olen ylpeä siitä, että mitä sinusta terapian myötä tulee! Ja kaikkein parastahan on se, että kehitys ja eteenpäin meneminen vain jatkuu. Ja koska tiedät, että mihin suuntaan et tahdo itseäsi viedä, on tulevaisuus ties mitä mahdollisuuksia täynnä!

Vuosi 2020 tuo tullessaan koronapandemian, johon en sen enempää käy käsiksi, mutta samana vuonna tapaat myös upean naisen, joka vie sinut vieläkin pidemmälle. Silloin kun on tuntunut, etteivät omat jalat enää kanna, on hän ottanut kädestäsi kiinni ja auttanut eteenpäin. Kesäkuussa 2021 menette kihloihin ja vuonna 2023 muutatte yhteen, sillä vain hetkeä myöhemmin samana vuonna saatte yhdessä pojan. Alatte elämään uusperhe-elämää, joka ei ole aivan pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta sekin opettaa yhtä lailla kuten kaikki muutkin tapahtumat tähänastisessa elämässäsi. Olette määrätietoisia ja toimitte tiiminä parhaanne mukaan. Näihin samoihin vuosiin kuuluu myös kenties kaikkein isoimmat opit, mitä olet tähän mennessä saanut. Opettajinasi tai oppainasi sinulla toimivat terapeuttisi, kumppanisi, lapsesi ja ystäväsi, mutta ennen kaikkea sinä itse ja oppimasi asiat.

Millaista työtä sitten elämässäsi teet? No, puusepän töitä et valitettavasti päivääkään tämän kirjeen kirjoittamishetkeen mennessä. Työskentelet muun muassa malliveistämössä CNC-koneistajana, Särkänniemen huvipuistossa delfinaarion järjestyksenvalvojana ja planetaarion operaattorina, ajoneuvovarustelijana, kahvipaahtimossa kuten aiemmin jo kerroinkin sekä isossa kivimurskaimia tuottavassa tehtaassa. Puualan opintojen ohella teet samaan aikaan töitä paikallisella ovi- ja ikkunatehtaalla. Nykyinen työsi on hienomekaanisen kokoonpanon parissa ja sekin alkaa vuokratyösuhteena. Tässä paikassa kuitenkin käy tuuri, sillä pääset talon kirjoille ”vakkariksi” ja lisäksi sinusta tahdotaan kouluttaja. Tässä työpaikassa viihdyt paremmin kuin muissa tähänastisissa paikoissasi yhteensä: porukka on hyvä, työsuhde-edut ja palkka ovat hyvät ja työnkuvasi on siisti ja kiinnostava. Ei voisi paljon paremmin olla. Eikä sitä kuule vielä tiedä, että mitä tulevaisuus tullessaan tuo. Nälkää sinulla kyllä on. Ja mitä enemmän opit pitämään puoliasi, kuuntelemaan itseäsi ja myös huolehtimaan omista tarpeistasi, niin saavutuksillasi vain taivas on rajana.

Vapaa-ajallasi kirjoittelet edelleenkin paljon. Myös lukeminen on lähellä sydäntä, kuten myös pienet puutyöt. Perustat Instagramiin tilin, jonne jaat kuvia tekemistäsi viikinkihenkisistä puuriipuksista ja saat sitä kautta useita tilauksiakin: teet riipuksia, korviksia ja yhden täyden riimusetinkin. Vaikka veistämiseen ei juuri aikaa tahdo löytyä kuin harvakseltaan, niin silti se on yhtä lempipuuhistasi. Musiikki on myös edelleen läsnä harrastustoiminnassa: kuuntelet ja käyt keikoilla kun aika ja tilanne sen mahdollistaa. Soitat myös työkaverisi kanssa samassa bändissä ja meininki on jälleen aika metallipainotteinen. Ensimmäinen demojulkaisu on työn alla ja ekoista keikoistakin puhutaan jo. Kirjoittamisesta vielä sen verran, että olet jo muutaman vuoden pitänyt netissä ”julkista fiilispäiväkirjaa” blogin muodossa. Kirjoitat sinne tekemiäsi havaintoja itsestäsi ja elämänvaiheistasi ja julkaiset tämän kirjeenkin sitä kautta. Saat monelta eri henkilöltä palautetta siitä, että he ovat saaneet vertaistukea tai samaistuivat johonkin kirjoittamaani kokemukseen. Tästä blogista tulee todella tärkeä osa omaa hyvinvointiasi, elämääsi ja mielenterveyttäsi, aivan kuten musiikistakin.

Vaikka sinusta usein tuntuukin sille, ettet ole saanut juuri mitään elämässäsi aikaan tai että sinusta ei ole mihinkään, niin palaa silloin tämän kirjeen äärelle. Vaikkei se sillä hetkellä sinusta sille tuntuisi, niin teet oikeasti aika pirun paljon kaikenlaista siistiä ja saavutat todella hienoja asioita! Kaikesta siitä huolimatta, mitä joudut elämässäsi kokemaan olet edelleenkin tukevasti kahdella jalalla ja pää pystyssä, etkä anna minkään päästä sinun niskasi päälle. Taistelet montaa perkelettä vastaan yhtäaikaisesti, mutta selkäytimeesi on istutettu sisukkuutta: et suostu luovuttamaan. Mutta ymmärrät myös tärkeän eron avun pyytämisen ja luovuttamisen välillä. Apua osaat pyytää ja hakea, onneksi. Lehmänhermojasi kehutaan, positiivisuutesi antaa monille muille syyn hymyyn ja olet tsemppaajapersoona henkeen ja vereen. Et peittele sitä itsessäsi ja pyrit olemaan kannustaja ja esimerkki aina kun mahdollista. Ympärilläsi on tällä hetkellä ne ihmiset, jotka pitävät sinusta juuri sellaisena kuin olet ja arvostavat sinua. Olet valmis auttamaan heitä ja tiedät, että myös he ovat valmiina auttamaan tarvittaessa sinua. Kaikkein kovimmat mielen myrskyt vetävät toisinaan veneesi keulaa veden alle ja alakulo valtaa mielen, mutta joka kerta äyskäröit itsesi pinnalle ja palaat uusi kiilto silmissäsi ja jatkat eteenpäin. Itsetuhoiset ajatuksesi eivät ole koskaan vieneet voittoa, sillä ymmärrät että se olisi pysyvä ratkaisu täysin väliaikaiseen ongelmaan.

Muista olla ylpeä kaikesta mitä teet ja saat aikaan. Muista olla myös ylpeä asioista, joita kokeilet ja yrität, vaikkei ”niistä tulisikaan mitään”. Kuulet paljon vähättelyä asioistasi ja moitteita siitä, että ”eipä tullut siitäkään sitten mitään”, mutta mitä sitten? Vielä vähemmän niistä mitään tulisi, jos et edes yrittäisi. Anna kateellisten koirien ulvoa ja pysy aitona itsellesi. Kokeile aina, kun tekee mieli. Ole utelias äläkä sammuta pienen sisäisen lapsesi ääntä koskaan. Anna huumorin ja positiivisuuden elävöittää jokaista päivääsi ja anna täysi arvo kaikelle ja kaikille, jotka sen ansaitsevat. Pue rohkeuden saappaat jalkaan ja tallo pelon rikkaruohot aina, kun sellaisen kohtaat. Elä niin täysillä kuin jaksat ja pystyt. Muista, että jokaista sadetta seuraa aina sateenkaari. Muista, että tärkeintä on katsoa eteenpäin. Siksi autojen tuulilasikin on suurempi kuin peruutuspeili; et ole menossa taaksepäin.

Laitan tähän loppuun lainauksen vuonna 2008 ilmestyvästä elokuvasta Kung Fu Panda (suosittelen, on aivan helkutin hyvä leffa):

Yesterday is history,
Tomorrow is a mystery,
but today is a gift.
That’s why it is called the present

Edellä oleva lainaus on äärimmäisen hyvä ohjenuora elämään ja siihen, että millä oikeasti on merkitystä. Tulevaisuutta on hyvä pitää silmällä, mutta sitä silmäillessä ei saa antaa tämän hetken lipua ohitse.

Täytät ensi vuonna 40 vuotta. Eikä yhtäkään elettyä vuotta tarvitse miettiä häpeillen. Hankalia hetkiä ja ajanjaksoja tulee kaikille. Olet selvinnyt hienosti tähän asti ja vielä on vaikka ja kuinka vuosia aikaa tehdä muita siistejä juttuja! Ehkä joistain haaveentapaisista voisi mainita vaikka oman kirjan kirjoittaminen ja julkaisu sekä Japanissa käyminen. Muista juhlia kunnolla! Ei aina tarvitse olla niin hillitty ja hallittu!

Loppuun vielä: olen todella ylpeä sinusta ja siitä, mitä sinusta tulee! Älä anna periksi ja muista pitää itsestäsi huolta! Rakastan sinua!

Terveisin

Sinä, joulukuussa 2025